sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Takkutukka


Päätin sitten spontaanisti yhtäkkiä tehdä sen, mistä oon välillä jonkin aikaa jo haaveillut ja takutin tukkani. Satuin Facebook-kirppiksellä törmäämään ilmoitukseen, kun eräs ihana tyttö myi pitkät hiuksensa polkkatukaksi leikkuun jäljiltä. Hiukset sattuivat olemaan juuri samaa vaaleansinistä sävyä, jota mulla on ollut omissa hiuksissani. Vaivaisella viidellä eurolla sain mahtavat materiaalit pidennyksiin ja huovutusneulalla sain hetkessä jatkot hiuksiini tehtyä. Vielä tarvitsen kuitenkin muutaman jatkeen lisää, mutta olen jo super iloinen näistä pisimmistä kutreista, joita olen ikinä päässäni kantanut. Tuntui myös hyvältä tehdä hiukset itse, mutta hiusmateriaalin puutteessa hankin vielä lisäksi valmiita takkuja hiusten sekaan.





 Kävimme ihanaisen Meerin kanssa tänään kuvailemassa. Oli täydellinen sää: lunta maassa ja kaunis auringonpaiste. Talven harmaissa keleissä on ollut vaikeaa saada hehkeitä henkilökuvia, mutta näissä on tosi ihana valo.



Tuli ihanan freesejä kuvia. Luonnollista väriä kasvoilleni loihdin levittämällä hitusen huulipunaa sormella huulille ja poskille. Silmälasit ovatkin täällä jo vilahtaneet, mutta nekin ovat suht tuore hankinta. Mulla on hieman hajataittoa, joka etenkin koulutöissä häiritsee. Noi lasit on niin kauniit, että oon ihan iloinen niistä. Näitten hiusten kanssa musta tuntuu jotenkin tosi omalta itseltäni. Ruskea väri sopii paremmin mun kasvojen ympärille ja takutettu tukka on kuin vanha ystävä, jonka tapaan pitkästä aikaa.



 Päivät alkavat nyt pitenemään. Valoa!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Peltokuvaukset


Syksymmällä kuvailtiin Jaakko Mäkelän kanssa tällaista. Jaakko näytti mulle kuvia etnishenkisestä tyylistä, jota kuviin kaipaili, ja stailasin vaatekaappini antimilla itseni. Lisäsin myös koristeita askartelemaani kukkapantaan (otsakoriste irtosi tyynystäni kuin tilauksesta) ja askartelin ton avaimenperäkorvakorun. Oli hauskaa pyöräillä pitkässä hameessa kuvauspaikalle ja seikkailla pitkin peltoja.

Jaakko Mäkelä photographed me in the fall. Styling and flowercrown made by me.








sunnuntai 29. marraskuuta 2015

We're all wild animals, brother.



 "Synnyit maassa jossa tuulee ja kasvaa vain varpuja, 
mutta maa kätkee sisälleen suuria voimia."
(-Regina)



Olen niin kiitollinen, että oon löytänyt tämän yhteyden luontoon, rakkauden Suomen metsiin, ilmaan, maailmaan. Kaikki on yhtä. Kaikesta saa niin paljon rakkautta takaisin.
Ihmisten julmuus välillä järkyttää. Luontokin osaa olla julma, mutta luonto sentään pyrkii tasapainoon. Onneksi täällä on niin paljon hyviä energioita, jotka voittavat pahan. Onneksi aina kun muistan avata silmäni, aistini ja sydämeni luonnolle ja pääsen makaamaan varvuissa, sieluni täyttyy rakkaudella, puhtaudella ja rauhalla, onnella.




Marraskuu osaa olla synkkä, mutta siitä löytyy niin paljon karkeaa kauneutta. Olen oppinut rakastamaan harmaasävyillä maalattua maisemaa, siihen kätkeytyy niin paljon muitakin värejä. Sumuista punertavaa ja vihreää, niin kauniita omalla tavallaan. Suopursujen tuoksu huumaa ja kosteat sammalmättäät pääsevät oikeuksiinsa.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Sydän auki



 Minä kiipesin puuhun kastellen vaatteeni lumella. Kuulin puiden alkavan humista vain minulle.



Tämä satumainen näkymä antoi nauttia itsestään pari päivää. Lumet sulaa lopulta aina, mutta uudet vielä peittävät maan.


Jos koet olevasi eksynyt, muista aina: sinulla on aikaa. Et ole koskaan liian vanha tekemään mitä tahdot. Ei ole koskaan liian myöhäistä oppia, löytää omaa tietään tai muuttaa koko elämäänsä aivan uuteen suuntaan. Tärkeintä on yrittää. Eräs viisas sielu on sanonut mulle: täytyy tehdä ensin paljon paskaa, jotta voi oppia joskus taitavaksi. Älä anna ulkopuolelta tulevien paineiden, tai etenkään itsesi estää itseäsi ajatuksilla "en ole tarpeeksi hyvä".



"Sillä mitä jos mulle kävis niin että ulkona törmäisin rekkaan. Oisin iloinen et tein just niin, kuljin minne mun sydän mua ohjaa.

Jää sopivaan kohtaan ja hengitä siinä, sun silmät on auki, sydänkin vielä, sun vastaukset löytyy, ne hetken antaa odottaa"
-Iisa

maanantai 23. marraskuuta 2015

Nahanluontia

Jostain syystä kehitin itselleni hirveän kriisin blogistani muutama viikko sitten. Kriiseily voi olla toisinaan kuitenkin hyvä asia. Se opettaa asioita itsestä ja antaa mahdollisuuden luoda itsensä uudelleen. Omia tekemisiään ja ajatuksiaan on hyvä kyseenalaistaa säännöllisesti. Silloin huomaa omia avaamista vaativia lukkojaan.

Olisin voinut miettiä rauhassa itsekseni asioita ennenkuin rupesin muuttamaan blogiani ilman selkeää päämäärää. Sen vuoksi joudutte kestämään vielä yhden nimen muutoksen. Nyt tavoitteeni siintävät taas horisontissa selkeinä.


Unilla on ollut viime aikoina elämässäni suuria voimia. Olen lentänyt onnellisena pitkin taivaita lucid-unissa ja kuvitellut kanavoivani riivattuja henkiä unihalvauksissa. Pelottavasta tunnelmasta ja epämiellyttävyydestään huolimatta ne halvauksetkin ovat olleet mielenkiintoinen kokemus. Unet ovat todella ihmeellisiä. Lucid- eli valveunissa tietää uneksivansa, jolloin voi kontrolloida unen tapahtumia. Itselläni ne ovat lisääntyneet kun koitan joka aamu muistella uniani ja toisinaan kirjoitan niitä ylös. Niiden näkemistä voi myös harjoitella kysymällä päivän aikana säännöllisesti itseltään "Olenko hereillä?". Tehokeinona voi kirjoittaa tuon tai vaikka lauseen "Tämä on valveuni" lapulle taskuun ja säännöllisesti ottaa sen esiin. Tätä haluaisin itse kokeilla. Kun tästä tulee rutiini, tapa saattaa siirtyä uneen ja silloin on helpompi havahtua ymmärtämään olevansa unessa.



Kiitos kaikista kannustavista kommenteistanne. Ilman niitä olisin varmaankin luopunut bloggaamisesta jo ajat sitten. Se on minulle kuitenkin rakas harrastus.


 Joku kovasti harmittelikin sitä että piilotin vanhempia postauksistani. Niin voimakasta reaktiota en osannut odottaa, ja olen pahoillani. Ratkaisu tuntui itselleni kuitenkin oikealta ja alan olla taas uudistuksen kautta motivoitunut jatkamaan bloggaamista kaamoksen keskellä. Tahdon edelleen jatkossa kuulla mielipiteitänne ja millaista meininkiä tältä blogilta kaipaatte. Jäikö mieleen jotain erityistä, joka tulisi palauttaa? Arvostan teitä jokaista todella paljon.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Voodoo Mama part. 2

Photos: Jaakko Mäkelä
Headdress: Eeva Snygg
Muah & modelling by me


 Oli taas hauska kuvauspäivä tänään! Ideoimme tällaisen meikin ja stailasin itseni moderniksi glittervoodookuningattareksi Jaakon ystävän tekemän upean päähineen pohjalta.



Musta tällaiset behind the scenes-/testikuvat, kuten ylempi ovat jotenkin hauskoja muistoja.


Ensilumi tosiaan saapui tänne Hämeenlinnaan pari päivää sitten. Onneksi olin juuri ehtinyt vaihtaa talvirenkaat pyörääni. Lumi on niin kaunista! Ihanaa pitkästä aikaa tarpoa hangessa valon ympäröimänä.


"Huu on lounaissuomalaisen uskomuksen mukaan joko olento, joka näyttäytyy enteenä ennen jonkun kuolemaa, tai kummitus, joka tekee pian kuolemansa jälkeen lähiomaisensa ihoon mustelmia tai muita jälkiä. Näitä jälkiä sanotaan huunpuremiksi. -- Samantapainen, suomalaiseen mytologiaan vakiintuneempi "kuoleman merkki" on marras" "martaat ovat muun muassa kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman ennusmerkkejä, toisinaan myös menninkäisiä muistuttavia Manalan olentoja." 
-Wikipedia

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Woodoo Mama



Bongasin Facebookista Raimo Dahlin, joka etsi mallia tällaisiin voodoohenkisiin vanhan ajan kuvauksiin. Innostuin ideasta heti ja onneksi olen rohkaistunut tarttumaan tällaisiin tilaisuuksiin. Oli nimittäin todella hieno kokemus olla ikuistettavana tuollaisella kameralla alumiinilevylle. Kuvista tuli mielestäni aika upeita ja tunnelmallisia. Rekvisiitaksi liimasin vähän maasta poimimiani hanhen sulkia nauhaan, joskus myöskin maasta löytämäni puunvärisen holkin mustaksi ja sopivasti olin juuri ostanut Sipeltä peuran kallon, joka sopi täydellisesti kuviin.






keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Uusia alkuja


Olen miettinyt tämän blogin tulevaisuutta. Se on tyylini mukaisesti poukkoillut sinne sun tänne. Se on mielestäni ihan ok, mutta tahdon jatkossa hakea enemmän selkeyttä ja olla tunkematta yhteen postaukseen liikaa asioita. En tahdo ottaa liikaa paineita (tässä asioita pohdiskellessani on tuntunut vähän vaikeammalta tuottaa tänne materiaalia, mutta enköhän löydä taas tatsin), mutta haluan panostaa kuviin ja teksteihin enemmän ja irtisanoutua turhan kuluttamisen mainostamisesta.

On myös hyvä bloggarina miettiä mitä kaikkea tahtoo itsestään esille. Mä tahdon olla henkisesti avoin. Kehoani en myöskään näe mitään syytä hävetä, kuten ei pitäisi kenenkään. Mutta olen alkanut ymmärtämään ettei jokaikistä selfietä ja päivän menoa ole antoisaa tai kiinnostavaakaan jakaa kaikille. Yritän pitää jatkossa huomioni inspiroivissa asioissa.


Tahdoin aloittaa alusta. Siksi blogillani on nyt uusi nimi. Telluurinen teehetki on yksinkertaisesti nyt vain Oona Inkeri. Osoite pysyy toistaiseksi vielä vanhana.


Minusta on kiva katsella vanhoja juttujani, mutta olen siivoillut ja piilotin niitä (lähes parisataa julkaisua) toistaiseksi muiden silmiltä. Olen kuitenkin pitänyt blogiani jo yli 3 vuotta ja se on kehittynyt melko erilaiseen suuntaan kuin mitä se alussa oli. Tuntuu puhtaammalta.


Samalla tavalla on hyvä elämässäänkin irrottaa menneistä. Toki muistojen pariin on mukava palata toisinaan. Olen itse ehkä pelännyt silti liikaa unohtamista ja kirjoittanut hirveän kasan päiväkirjoja ja muistiinpanoja, joista päätin nyt myös hävittää osan. Ihan kaikkea ei tarvitse lukea uudelleen ja uudelleen, sillä ne tekstit ovat jo tehneet tehtävänsä. Ne ovat auttaneet minua aikoinaan, opettaneet huomaamaan itsessäni asioita ja kasvattaneet minua.

Kun luopuu jostain, saa silloin uutta tilalle. Menneisyys voi tuntua painona, jonka kantamiseen on liian tottunut. Eron huomaa vasta, kun päästää irti. Tästä muistuu mieleeni Goonin sanat

Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, kaiken ei tarvitse mennä niinkuin oli etukäteen suunniteltu, niinkuin tähtiin kirjoitettu. Joskus täytyy elämän potkia turpaan niin että sattuu kunnolla, muuten ei voi onnea oikeasti tuntea. Ja kun se sattuu kohdalle, se tuntuu siltä niinkuin joku päästäis kädet kurkultas ja sanois: nyt saat hengittää.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Muovimetsässä



 Olen syyslomalla, joten matkasimme Helmin kanssa Helsinkiin sitä viettämään.



Kainalokarvaherutus.



Käväisin yhden jos toisenkin kerran pyörähtämässä Metsä toiseen -nimisessä paikassa. Se on Aleksanterinkadulla sijaitseva Henna Tanskasen ja Hannah Gullichsenin taideprojekti, jossa on kauppojen ylijäämämuoveista ja yksityisten ihmisten elektroniikkajätteistä rakennettu metsämäinen vapaa tila. Tarjolla on ilmaisia ylijäämä leipomotuotteita, teetä ja kahvia.