torstai 25. helmikuuta 2016

Avaimet energiseen päivään


Jauhan täällä paljon motivaatiosta, sillä itselläni on aikaisemmin ollut paljon jaksamisvaikeuksia. Väsymys ja tekemättömyys voi olla itseään ruokkiva kehä ja parhaimmaksi energiaa tuovaksi asiaksi olen havainnut yksinkertaisesti asioiden tekemisen.


Elämäntaparemonttiin on väsyneenä vaikeaa lähteä, mutta kukaan muukaan ei voi ravistella hereille kuin ihminen itse itsensä. Apua saa ja pitää osata tietysti myös tarvittaessa kysyä. Sellaiset kiireessä ja uupumuksessa helposti laiminlyötävät asiat, kuten ravinto, ulkoilu ja liikunta vaikuttavat yllättävän paljon mielialaan. Keho ja mieli ovat yhteydessä ja itse herkkänä ihmisenä huomaan sen hyvin voimakkaasti.



Tänään olen ollut poikkeuksellisen energinen. Tajusin että olen eilen pitkästä aikaa panostanut kunnolla kotona kokkaamiseen, joten kehoni onkin pumpattu vitamiineilla. Yritän myös muistaa käyttää superfoodeja. Juon muunmuassa iltaisin mineraalipitoista savea veden kanssa ja tasapainotan mieltäni ashwagandhalla.


Energiani johtuu myös siitä, että rupesin heti aamusta puuhastelemaan kotona ja järjestelin kotia uudelleen. Olen oppinut nauttimaan siivoamisesta ja asioiden järjestyksessä olemisesta, koska huomaan sekasortoisen ympäristön ahdistavan ja laiskistavan itseäni. Alan siis muistuttaa enemmän ja enemmän äitiäni, heh.

Hetkeen keskittyminen ja mindfullness tekevät arjen askareista helpompia. Se, ettei etukäteen kammoa jotain ja tee asiasta itselleen vaikeaa, vaan tarttuu vaan toimeen ja nauttii kun saa asiat hoidettua. Sellaisista pienistä onnistumisen tunteista täytyy ottaa kaikki irti. Ne auttavat jaksamaan.






 Itselleen on oltava myös lempeä ja muistaa palkita itsensä. Välillä itseään on kuitenkin yksinkertaisesti potkittava persuksille. En halua käyttää erityisherkkyyttäni tekosyynä itselleni olla saamatta asioita aikaan. Annan sen vuoksi itselleni asioita anteeksi, mutta yritän silti parhaani. Aina ei tarvitse jaksaa, mutta usein se että pakottaa itsensä ovesta ulos, siivoamaan tai mihin vain, muuttuukin ihanaksi ja palkitsevaksi.

Päätin, että ansaitsen elämääni luksusta ja hankin Bkr:n ekologisen lasijuomapullon. Sen kaunis väri tuottaa mulle valtavasti mielihyvää ja olen iloinen, että olen luopunut muovisista astioista.

7 kommenttia:

  1. ihana oot!

    ps. mulla on ollut tässä kans aika epämotivoitunut olo
    eli kirjeistän sitten kun olen saanut koulurästilistan pienemmäksi!

    VastaaPoista
  2. kiitos samoin <3 ymmärrän hyvin, ei hätää! :)

    VastaaPoista
  3. Hei! mistä hommasit tuon lasijuomapullon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Mä tilasin sen semmosesta Beauty Bay -nettikaupasta. Niitä myydään myös ainakin Kicks-liikkeessä

      Poista
    2. Ja esim. Ruohonjuuresta löytyy vastaavanlaisia erimerkkisiä :)

      Poista
  4. Tämä oli tosi mukava postaus ja valokuvat on niin kauniita. Arkiset asiat voi taitavalla kameran käytöllä saada tosi näteiksi ja houkutteleviksi.

    Tuo ruokaan panostaminen ja mieliala on niin totta. Pelkästä liikunnasta en energiaa saa, mutta kun päivä alkaa hyvällä aamupalalla niin se piristää niin ettei lenkki sen jälkeen tunnu kidutukselta vaan siltä ansaitulta vapaa-ajalta.

    VastaaPoista