tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kuusikorvessa











Tänään saapui uusi rakkauskoru Etsyssä toimivasta Tribalikista, josta hankin edellisenkin septumkoruni.


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Erityisherkkyydestä ja Onnellisuudesta

Kuten jo aiemmin kirjoitin, on nää viime vuodet olleet mulle kasvun aikaa (ja tää kuluva vuosi nyt etenkin). Tuntuu, että ymmärrän itseäni jatkuvasti paremmin ja hyväksyn myös huonot puoleni.


Olen hiljattain ymmärtänyt olevani
Erityisherkkä. Miten paljon tämä tieto helpottaakaan elämääni! Kuin jokin taakka ois nostettu mun sydämeltä. Olen ehkä vähän outo ja oloni toisinaan ulkopuolinen ja jotkut asiat on mulle vaikeita enkä ole tiennyt miksi. Nyt kuitenkin ymmärrän, ettei mussa ole mitään vikaa. Aistin herkemmin kuin suurin osa ihmisistä ja aistimukseni ja ympäristö vaikuttavat muhun enemmän. Nämä ovat vain ominaisuuksiani, jotka johtuvat tästä hermostollisesta tilasta, joka on n. 15-20% ihmisistä. Me herkät emme ole yksin. (Voit tehdä erityisherkkyystestin täällä.)



Tähän kaikkeen liittyy niin ihania puolia! Fiilistelen maailmaa ja näkemääni, kuulemaani ja kokemaani todella paljon ja se tekee mut onnelliseksi. Saan älyttömän vahvoja tuntemuksia kauniista maisemista tai musiikista ja havainnoin ympäristöäni tarkasti. Huomaan tylsässäkin katumaisemassa ne kauniit vesilammikoissa tanssivat katulamppujen valot ja varjot ja pysähdyn keskittymään näihin hetkiin. Luonnosta saan tosi paljon voimaa. Luultavasti visuaalisuuteni johtuu ainakin osittain siitä että olen HSP (highly sensitive person). Koen myös vahvaa empatiaa, ja jossain oli kivasti kuvailtu että tämän voi nähdä supervoimanaan. Toki se aiheuttaa minulle myös paljon maailmantuskaa.

Kykenen kokemaan rajatonta toisinaan ekstaattista iloa ja onnellisuutta ja pienet asiat tekevät minut onnelliseksi. Tässä eräskin päivä ilostuin niin suunnattomasti, että hihkaisin ääneen, kun näin kaupassa kauniin persikan väristä Jaffaa ja iloinen fiilis jatkui koko päivän. :D

Aurinko kultaa seinille mielestäni henkeäsalpaavan kauniita valoja ja varjoja.



Toki tälläkin asialla on kääntöpuolensa. Kuormitun todella helposti ja ympäristö voi myös imeä energiani aivan tyhjiin. Välillä arkiaskareistakin selviytyminen ja vaikka siivoaminen tuntuvat mulle ylivoimaisen vaikeilta. Uuvun helposti ja stressaannun siitä, että on niin paljon tehtävää. On ollut vaikeaa elää tän asian kanssa, kun en ole tiennyt mistä se johtuu. Olen ihmetellyt miksi en jaksa ja ahdistunut pahasti, koska olen kiinnostunut niin monista asioista ja tuntuu pahalta kun en jaksa paneutua kaikkeen. Jos käyn koulussa tai kokopäiväisesti töissä, en jaksa vapaa-ajalla paljoa. Tällöin kotini pääsee epäsiistiksi ja ahdistun siitä niin paljon että tuntuu mahdottomalta edes ryhtyä siivoamaan kun ei tiedä mistä aloittaa. Liika tavaran määrä ahdistaa ja vie voimia, olen siis pikkuhiljaa koittanut karsinut tavaroita pois (mikä on todella väsyttävä prosessi itsessään). Olen aika sosiaalinen ihminen, mutta ihmisten kanssa oleminen myös kuluttaa voimiani ja välillä tarvitsen yksin olemista ladatakseni akkuni. Ärsyynnyn myös heti jos vaikka äitini on kysellyt minulta koulutusasioista ja nyt jälkikäteen käytökseni harmittaa. Tiedänhän että äiti tarkoittaa vain hyvää, erityisherkkä vaan hermostuu kun tuntuu että tältä vaaditaan liikaa. Ja kyllä, kouluttautuminen on ollut mulle jo valmiiksi melko suuri stressin aihe.


Kävin 4 vuotta lukiossa ja pidin sitten välivuoden. Sitten kävin 2 vuotta amiksessa ja nyt mulla on taas välivuosi. Olen siis yhteiskunnan mukaan "myöhässä" jostain näkymättömästä aikataulusta, jolla meitä painostetaan menemään suoraan koulusta toiseen, kouluttautua korkeasti ja sitten heti työelämään ollaksemme mahdollisimman tuottavia yhteiskunnan jäseniä ja kuluttajia. Mua tää oravanpyörä ei kuitenkaan kiinnosta. Tahdon löytää työn josta nautin (ja nyt entistä enemmän tajuan miten tärkeää mulle on se että työympäristö ei vie voimiani ja että voin elää oman aikatauluni mukaan), mutta teen sen itseäni, en tätä yhteiskuntaa varten. Aion siis tehdä tämän kaiken sellaisella rytmillä, joka musta tuntuu hyvältä.

Tuntuu yllättävän helpottavalta nyt ymmärtää mistä nää mun kaikki ominaisuuteni johtuvat ja se auttaa niiden kanssa elämistä. Ja kun tiedostan että raskaat asiat mun elämässä juontuu samasta asiasta kuin positiiviset, on ne myös helpompi hyväksyä. En luopuisi näistä onnen ja ihmetyksen tunteista mistään hinnasta. Tämä olen minä ja hyväksyn itseni kokonaisuutena. Tällä hetkellä en stressaa niin paljon tulevaisuutta, se näyttää aika valoisalta. Päämääräni ja toiveeni eivät ole aikoihin olleet näin selkeitä. Tiedän etten voi vaatia itseltäni liikaa ja annan itselleni levähdystaukoja ja omaa aikaa.


Tuntuu niin hyvältä tietää mitä elämässään haluaa ja karsia pois energiasyöppöjä turhia juttuja. En mä vieläkään ole varma mihin ammattiin loppujen lopuksi päädyn, mutta tiedän ettei se ole mikään tärkein asia elämässäni joten siitä ei kannata murehtia. Eikä tässä ole mikään kiire minnekkään. Mulla on koko elämäni aikaa kehittää itseäni ja löytää juttuja mitä tahdon tehdä. Välillä on hyvä olla eksyksissä, silloin voi löytää ihan uusia päämääriä. En ole läheskään valmis ihminen vielä ja odotan innolla tästä vielä kasvavani lisää henkisesti. Päämäärät alkaa kuitenkin pikkuhiljaa siintää horisontissa.


Mulla on tosi seesteistä ja hyvä olla tällä hetkellä. Välillä on ahdistuneita päiviä, mutta silloin pitää hyväksyä ne ja muistaa niiden ohimenevyys. Kiitos jos joku jaksoi lukea<3 Rauhaa ja rakkautta.


”En aina jaksa olla myönteinen, mut haluu enää vaikeroidakaan en. Siks laajentaa tajuntaa täytyy avartaa, jotta nään läpi mun kaleidoskoopin kaikki värit maan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Me ollaan samaa heimoo


Tuomakselle kiitos kuvista. Maailmalle kiitos auringosta.





Kiitos myos maailman mukavimmista tossuista, joiden pehmoisuuteen rakastuin.






lauantai 14. maaliskuuta 2015

Vino otsis ja blingikorsetti

Tykkään tehdä asioita spontaanisti. Siispä päädyn myös välillä leikkaamaan hiuksiani rumasti. En osaa leikata hiuksia, mutten raaski käydä kampaajalla joten sitten välillä huitaisen hälläväliä asenteella. Nyt päätin kokeilla vinoon leikattua otsatukkaa. Vähän epämääräinenhän tää on, mutta ihan hauska. Onneksi hiukset on uusiutuva luonnonvara.





 Tässä voi taas huvikseen verrata miltä näytän juuri heränneenä ilman meikkiä lauantaiaamuna, vs. laittautuneena lauantai-iltana.













Nyt lähden kuuntelemaan musiikkia. Hyvää viikonloppua kaikille.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Oona Inkeri Starter Pack / What would you rescue from a burning house

Tartuin nyt vähän viiveellä Meerin antamaan haasteeseen ja keksin oman "aloituspakkaukseni". Tähänhän voisi hypätä vaikka miten syvällisesti mukaan, mutta idea kai on olla lyhyt ja ytimekäs.

Törmäsin myös tällaiseen Burning house -sivustoon, jonne on kasattu tyyppien kuvia siitä mitkä esineet he pelastaisivat palavasta kodistaan ja päätin tehdä myös tästä oman versioni. Sivulla kuvataan tehtävää näin: "If your house was burning, what would you take with you? It's a conflict between what's practical, valuable and sentimental. What you would take reflects your interests, background and priorities." Mielenkiintoista miettiä miten tavara määrittelee meidät.

 Ensin Starter Packini, eli
 Oonamaista on:

* Päällystää koko kehonsa timanteilla ja glitterillä


* Juoda teetä lukemattomia kupillisia päivässä (huom. ja lakata kyntensä aika ronskilla otteella). Teekuppi tulee olla aina käden ulottuvilla ja yleensä niitä unohtuu myös useita kappaleita ympäri asuntoa.


* Olla kissa sylissä ja kissankarvoja jokaisessa vaatekappaleessa.


* Suitsukkeiden polttaminen siinä määrin, että huomaamattani tuoksun kuulemma itsekin niiltä (jonkun herkkänenäisen mielestä ehkä liikaakin).


* Merelliset hiukset, vaihtelee sinisestä vihreään. Hiusteni väri on vuosien saatossa vaihdellut suhteellisen paljon, mutta tämä sinivihreä värimaailma tuntuu omimmalta. Sininen oli ensimmäinen shokkiväri jonka päähäni pistin 13-vuotiaana ja on palannut kutreihini (takutettuinakin) sen jälkeen useita kertoja. Nyt en haluaisi enää rääkätä hiuksiani ja etenkään ihoani myrkyllisillä värinpoistoilla (tosin saa nähdä), mutta siniset latvat tulevat jäämään vielä pitkäksi aikaa.




Sitten asiat jotka keksisin ensimmäisenä pelastaa, jos kotini syttyisi tuleen:


1: KISSA. 




2: Päiväkirjat ja muistivihkot. Näitä tosin löytyy vielä laatikkokaupalla, joten keskittyisin uudempiin. En tiedä tajuaisinko sellaisessa tilanteessakaan ajatella, mutta tuli jälkikäteen mieleen että ulkoinen kovalevy olisi myös aika tärkeä juttu. Siellä on kaikki valokuvani ja myös kirjoittamiani tekstejä.


3: Lapsuuteni tärkein muistoesine on tuo soittorasiakaruselli. 4: Myös tuo kaulakoru ja ehkä pari muutakin korua mahdollisuuden mukaan tarttuisi tunnearvonsa takia mukaan.

Olen etenkin ennen ollut ja edelleenkin suurissa määrin materialistinen ihminen, mutta on ihanaa huomata miten helposti nykyään myös luovun esineistä. Se on vapauttavaa. Ei ole hyvä antaa tavaran omistaa itseään. Huomaan että kaikki mitä haluaisin pelastaa on joko elävä kämppikseni, tai sisältää muistoja. Päiväkirjat on tärkeitä, koska kirjoittaminen auttaa mua kehittämään itseäni ja raapustelen niihin paljon ideoita ja ajatuksia.
En tosin luultavasti osaisi ajatella kovin käytännöllisesti ja pelastaa esimerkiksi passia, joka tuli mieleeni vasta kun selasin tuota sivua ja näin jonkun ottaneen sen mukaan. Elektroniikan perään en myöskään kaipaisi, koska en muodosta siihen suurta tunnesidettä. Kaiken tuollaisen voi hankkia uutena. Muistoja taas ei voi korvata. Pitäisi varmaan laittaa filmikuvatkin sellaiseen paikkaan mistä ne saisi helposti kerättyä kaikki talteen.

Haastan teidätkin miettimään mitkä asiat haluaisitte pelastaa!